Tarina 33/40: Yhteistyötä polttoainetoimittajien kanssa

tarina33.1
Vaikka eri polttoaineketjut kilpailevat toisiaan vastaan markkinoista, tekevät ne myös yhteistyötä. Ei SEO:kaan olisi pärjännyt ikinä yksin. Polttoainetoimituksissa SEO on aina tarvinnut kumppania – tai oikeastaan kahtakin. Näin on ollut vuosikymmeniä, vain kumppanit ovat vaihtuneet syystä tai toisesta.


SEO on tehnyt Nesteen kanssa polttoaineiden toimitusyhteistyötä jo vuosikaudet. Kerta toisensa jälkeen SEO:n johto on neuvotellut hinnat, joilla polttoainetta voi ostaa SEO-asemille myytäväksi. Hintaneuvottelut ovat aina oma taiteenlajinsa, joihin vaikuttaa moni muuttuja. Esimerkiksi SEO:n vuosittainen litramyynti vaikuttaa tietenkin tukkuhintaan. Mitä suurempi määrä litroja ostetaan sitä paremmat neuvotteluasemat SEO:lla on neuvotteluissa.

Mutta Neste ei ole ainoa ketju, jolta SEO ostaa polttoainetta. Vuoden 2012 loppuun asti SEO teki yhteistyötä Nesteen lisäksi Shellin kanssa. Heillä oli Suomessa omia polttoaineen tuontiterminaaleja, joita SEO sai hyödyntää omassa toiminnassaan. SEO:lla on myös oma terminaalinsa Porissa, joten yhteistyö oli sijainnin kannalta helppoa.

tarina33.2

”SEO:n vuosittainen litramyynti vaikuttaa tietenkin tukkuhintaan.”

Yhteistyö Shellin kanssa loppui kuitenkin vuonna 2012. Näin ollen tarvittiin uusi kumppani polttoainetoimituksiin, Nesteen kaveriksi. Toki Neste yksistäänkin pystyisi toimittamaan polttoaineet SEO:lle, mutta kun mukana oli kaksi toimijaa, kilpailuasetelma toi paukkuja neuvotteluihin.

Shellin tilalle toiseksi kumppaniksi valikoitui Teboil, jonka kanssa yhteistyö alkoi heti vuoden 2013 alusta ja se jatkuu edelleen. Kumppanuus on tärkeä. Tällä varmistettiin kilpailun takia tärkeä vaihtoehtoinen toimittaja ja säilytettiin samalla laaja terminaaliverkosto, mikä lyhentää SEO-kauppiaiden polttoaineen kuljetusmatkoja ja parantaa logistiikkaa. SEO-asemia kun on ympäri Suomen etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

”Säilytettiin samalla laaja terminaaliverkosto, mikä lyhentää SEO-kauppiaiden polttoaineen kuljetusmatkoja ja parantaa logistiikkaa.”

Gulfille myös myyntiä

SEO on kaivannut polttoainetoimituksiin kumppania etenkin omiin hankintoihin, mutta on yhteistyötä ollut myös toiseen suuntaan. SEO myi Gulf-yhtiön asemille polttoainetta vuosina 2008–2018. Se toi SEO:lle vuosittain muutaman miljoona litraa polttoaineen lisämyyntiä. Tämä oli luonteva tapa laajentaa myyntiä.

Kyselyitä polttoaineen myynnistä tuli muiltakin kuin Gulfilta. Monet liikennöitsijät kyselivät aikoinaan SEO:lta mahdollista polttoaineen tukkumyyntiä. Laajempaan tukkumyyntiin ei kuitenkaan milloinkaan lähdetty.
Suomalaisen Energiaosuuskunnan verkkopalvelussa käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.