


SEO:n loivat tyhjästä polttoainekaupan ketjuuntumiseen kyllästyneet kauppiaat vuonna 1978.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole puuttunut vuonna 2008 ”kolmekymppisiä” juhlineen osuuskunnan toiminnasta. Mutkista ja kurveista on aina selvitty kunnialla!
Osuuskunnan omistavat Suomalaiset SEO kauppiasyrittäjät 100 %:ti.
Emme kuulu ylikansallisiin konserneihin emmekä ole pörssin pelinappula. Teemme aidosti yrittäjäpohjaista kauppaa ympäri Suomen, ja arvostamme kaikkia asiakkaitamme, niin suuria kuin pieniä. Emme halua kuitenkaan moittia rakkaita kilpailijoitamme, ilman heitä me emme olisi erilaisia.
Korostamme, arvostamme ja muistamme toiminnassamme kolmea meille tärkeää asiaa:
Kotimaisuus, Paikallisuus ja Yrittäjävetoisuus
Juhlavuoden 2008 aikana SEO aloitti ”kasvojenkohotus-projektin”, jossa tähdätään kokonaisilmeen muutoksella tuomaan julki meille tärkeitä asioita. SEO siis uudistuu niin ulkoisesti kuin sisäisestikin palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin.