SEO - Yrittäjäksi

SEO-verkosto kasvaa yli 200 aseman laajuiseksi lähitulevaisuudessa. Pitäisikö sinunkin lähteä mukaan?

Otamme mukaan tätä kasvua tekemään itsenäisiä yrittäjiä ja yhteistyökumppaneita, joilla on oma tontti tai liikepaikka: jakeluasema, huoltoasema tai automaattiasema.

Tukkuostajana toimiva SEO on kauppiaiden hallitsema ja perin juurin alkuperäinen suomalainen yhteisö. Omistus ei ole koskaan ollut muissa kuin kauppiaiden omissa käsissä. SEO:n sopimukset ovat kauppiaille kokonaisuutena erittäin onnistunut ratkaisu.

SEO-kauppiaan hyväksi syntyy lisäarvo oikein toteutetun, toimivan työnjaon ja Suomen markkinoilla jo yli 30 vuotta tunnetun, kauppiaalle hyötyä tuovan, jäljittelemättömän ja aidosti kauppiaslähtöisen toiminnan ansiosta. SEO-kauppiaat päättävät itse tuotteiden hankinnan, jakelun ja hinnoittelun ratkaisuista. Tähän perustuu SEO-verkoston itsenäisyys ja riippumattomuus.

Yksityisten yrittäjien ja omassa kiinteistössään, omilla laitteillaan toimivien huoltamoyrittäjien on mahdollista tehdä täysin itsenäisiä ratkaisuja ja valita uusi yhteistyökumppani vanhojen sopimusten tullessa tiensä päähän.